Viimeisen parin vuoden sisään olen pyöritellyt asiaa useaan otteeseen mielessäni, joskus jopa etukäteen surrut. Varsinkin noin vuosi sitten, kun isä oli todella väsynyt. Hän saattoi sanoa vaikkapa näin "Joku yö se minä menen tuonne kammariin nukkumaan ja aamulla en enää herääkkään".
Jostain syystä näin torstain 10.3 ja perjantain 11.3 välisenä yönä painajaista, joka jäi vaivaamaan mieltä. Kuitenkaan en osannut sitä huolta tuonne Utsjoen suunnalle kohdistaa ennen kuin sunnuntaina. Sitten tuli se puhelu...
Miksi halusin kirjoittaa tämän blogipostauksen? No halusin vastata muutamiin kysymyksiin omalta kohdaltani liittyen siihen asiaan, jota itsekin usein olin pohtinut.
- Millaista oli saada se puhelu?: Jostain syystä en osannut alkuun itkeä. Meni useita minuutteja ennen kuin kyyneleet tulivat. Shokki tuntui kehossa heti. En edes ehtinyt kuulla ensimmäistä lausetta, kun jo koko kroppaan syöksyi hervoton addrenaliini ja aloin täristä.
- Mitä teit ensimmäisenä?: Halusin heti soittaa Amandalle. Vaikka äiti ja Ville olivat siinä vieressä, tuntui tärkeältä soittaa ystävälle. Tämän jälkeen laitoin viestin meidän tiiviin kaveriporukan ryhmään "isä on kuollut".
- Mitä mielessäsi pyöri?: Mitä minun pitää nyt tehdä, mihin minun pitää soittaa, isä halusi tuhkauksen ja voimakkaimpana EN MINÄ OSAA,
- Miten siitä eteenpäin?: Tässä kohtaa täytyy muistuttaa, että ihmiset surevat erillä tavoin. Minusta tuntui koko illan, että isä on minun selän takana. Luin jostain, että tämä on läheisen menettäneillä hyvin yleinen tunne. Puhutaan suruhallusinaatiosta. Uskokoot kuka mitä haluaa, mutta tämä asia oli todella lohduttava tunne sen illan ajan. En tietenkään saanut unta, joten minulle oli tärkeää tehdä jotain ihan täysin normaalia kuten olla Facebookissa ja katsoa videoita Youtubesta. Juttelin myös isälle koko ajan. Villen suru taas näkyi täytenä väsymyksenä. Enempää en hänen suremiseensa puutu, hän kertokoot itse jos näin haluaa.
- Eikö sinusta tuntunut syylliseltä, kun et itkenyt koko iltaa ja teit normaaleja asioita?: Kyllä ja ei. Kyllä siinä suhteessa, että minunkin mieleeni oli iskostunut tietynlainen tapa miten surraan. Ja ei, koska tiesin isäni tulevan vaikka pilven hattaralta antamaan palautetta, jos jään vellomaan suruun.
- Miksi kerroit isän kuolemasta Facebookissa?: Minun oli kauhean vaikea puhua puhelimessa, koska aistin ihmisistä, että he luulivat/toivoivat/halusivat minun itkevän. Itse en pystynyt itkemään, joten puhelimella ihmisille kertominen tuntui ahdistavalta. Viestiä en halunnut kenellekään laittaa, se tuntui liian kylmältä. Kaikki mihin tuolloin kykenin oli summaamaan asiat Facebookissa kuviin ja lyriikoihin.
- Miksi ei ollut hautajaisia?: Isän toiveesta. Hän halusi tuhkauksen. Vainajan siunaus tapahtui Oulussa Intiön kirkossa ja paikalla olivat vain minä ja Ville. Muitotilaisuus on kaikille avoin. Mutta tuo muisotilaisuus- sana karahtaa minulla heti korvaan. "Muistelukahvit" on kivempi.
- Vinkkejä hautaukseen?: Tsekkaa eri hautaustoimistoja. Halusin isälle oman näköisensä arkun ja vaihdoin toimistoa lennosta. Valitsimme ekohautauksen ja puisen käsittelemättömän arkun, joka tuoksuikin vielä tuoreelle puulle. Paras valinta ikinä. Ville löysi kyseisen palvelun mutkien kautta ja hautajaiset olivat todella edulliset, mutta juuri semmoiset kuin isä olisi halunnut. Jos et itse pysty valitsemaan toimistoa, pyydä jotakin muuta auttamaan. Hautaustoimisto tarjoaa monia eri palveluja, pysy kovana siinä mitä haluat. Esimerkiksi "kukkasidonnan" voit tehdä vaikka itse, kuten minä tein havuista. http://www.hautauspalveluhorisontti.fi
- Eikö tuo ole aika sairasta ajatella rahaa hautajaisia järjestäessä?: Jonkun mielestä voi olla näin. Hinnoissa on kuitenkin paljon ilmaa ja et halua joutua tilanteeseen, että sinulla/kuolinpesällä ei ole varaa maksaa hautajaisia.
- Kuka auttaa minua, en tiedä miten toimia hautauksen suhteen?Olen ainut omainen: Tunnetko seurakuntasi pappia tai nuoristotyöntekijää? HOX sinun tai vainajan ei tarvitse kuulua kirkkoon, kyseiset henkilöt osaavat kuitenkin neuvoa sinua eteenpäin. Onko jonkun kaverisi/tuttavasi läheinen kuollut, voisitko kysyä neuvoa heiltä? Kuoliko läheinen sairaalassa, sairaalapastori on käytettävissä. Jos olet täysin kykenemätön voit pyytää apua myös paikkakuntasi Kriisikeskuksesta. Meillä Rovaniemellä siellä saa ainakin käydä viisi kertaa ilmaiseksi pohtimassa asioita ja suunnittelemassa kriisityöntekijän kanssa seuraavia toimia. http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/jasenyhdistykset/lapin_ensi-ja_turvakoti_ry/kriisit/kriisikeskus/
Viimeisenä sanana sanoisin vielä, älä pelkää tunteitasi. Minä välillä nauroin, olin vihainen ja itkin. Puhelimessa en halunnut itkeä kenellekään, vaan esitin olevani ok. Joka päivä mietin "voi että kun voisin soittaa isälle, se kyllä tietäisi". Luota itseesi, tiedät kyllä oikeat ratkaisut asioihin. Älä ala tappelemaan muiden omaisten kanssa. Kerro tuntemuksesi ja sopikaa yhteiset pelisäännöt. Ei ole mahdotonta järjestää esim kaksia muitojuhlia, jos tuntuu että on erilaiset toiveet.
En tiedä auttoiko tämä ketään, mutta ainakin itseäni. Isän kuolinsyy on edelleen selvittämättä (edit: on selvitetty, mutta en ole saanut ilmoitusta vielä). Toisaalta se on hyvä, koska ehdin surra isää jo hieman pitempään ennen seuraavaa järkytystä.
 |
| Isä sellaisena kuin aina hänet muistan :) |
